Yhtymäsopimuksella yhteinen suunta

2 min lukuaika

Johtaminen

Joskus yrityksen suunnan löytäminen vaatii aikaa ja yhteisiä keskusteluhetkiä.

Joskus yrityksen suunnan löytäminen vaatii aikaa ja yhteisiä keskusteluhetkiä. Ulkopuoliset asiantuntijat ohjaavat, aikatauluttavat ja tuovat uusia näkökulmia. Kuva: Essi Jokela

Maatalousyhtymä voi selvitä pitkälle ilman kirjallista tai tarkasti mietittyä yhtymäsopimusta. Perheyritys, jonka toiminta on vakiintunutta ja jonka kaikki osakkaat jakavat yhteisen käsityksen sen suunnasta ja toimintamalleista, voivat porskuttaa pitkäänkin näin.

Eteen voi kuitenkin tulla tilanne, jossa yritystoimintaa on pohdittava tarkemmin. Viimeistään silloin on hyvä laatia kirjallinen yhtymäsopimus, joka määrittelee yrityksen toimintaa ja osakkaiden sitoumuksia.

Tällainen tilanne tuli eteen asiakastilallamme, jossa maatalousyhtymän osakkaiden visiot yrityksen tulevaisuudesta ja henkilökohtaiset tavoitteet olivat alkaneet kulkea eri suuntiin. Miten yhdistää omat tavoitteet ja yritystoiminnan tulevaisuus kaikkia tyydyttävällä ja taloudellisesti kestävällä tavalla?

Näistä lähtökohdista syntyi projekti, jonka aikana pohdimme tarkemmin yhtymän toimintaa ja osakkaiden osuutta siinä. Tavoitteena oli laatia sopimus, johon jokainen voi osaltaan sitoutua.

Aluksi pureuduttiin toiminnan kulmakiviin: arvoihin ja visioon. Missä haluamme olla ja millä keinoin tahdomme pyrkiä siihen? Näiden keskustelujen avulla kyettiin määrittelemään pohja, jolle toimintaa rakennetaan ja suunta, johon tähdätään. Seuraavaksi pureuduttiin yksityiskohtiin: Kuka tekee? Kuka päättää? Kuinka siitä palkitaan? Miten toimintaa kehitetään niin, että yritys ja yrittäjät voisivat hyvin vielä tulevaisuudessakin?

Pieniä askelia

Lähdimme tekemään työtä pala kerrallaan. Yhteinen tahtotila oli muotoilla onnistunut yhtymäsopimus, jolla olisi edellytykset vastata niihin kysymyksiin, joita muutostilanne tuo esiin.

Etäyhteyden hyödyntäminen mahdollisti sen, että kokoonnuimme usein pohtimaan asioita yhdessä. Näiden lyhyiden tapaamisten välillä jokaisella oli mahdollisuus työstää omia ajatuksiaan ja hakea tarvittavaa taustatietoa. ProAgrian strategiakonsulteista mukana oli Veli-Matti Jalli.

Suuntaa ja selkeyttä

Neljän kuukauden aikajaksolle jaetun projektin lopputulemana saatiin aikaan sopimus, joka vastaa tarkoitustaan: selkeyttää yrityksen toimintaa sekä yrittäjien rooleja ja työnjakoa.

Sopimuksessa on huomioitu perusteet, joista muutos lähti ja varauduttu tuleviin haasteisiin niin hyvin kuin oli mahdollista. Sisältö sopii omiin tarpeisiin ja muotoseikat on viilattu juridisestikin kestävällä tavalla.

Projekti oli mielenkiintoinen ja selkiytti kaikkine keskusteluineen ja pohdintoineen kuvaa yrityksen suunnasta laajemminkin. Tällainen prosessi voisi olla hyödyksi monelle tilalle jo ennen akuuttia muutospainetta.

ASIAKKAAN AJATUKSIA PROSESSISTA

  • On hyvä istua alas ja pohtia ääneen omia tavoitteita ja tulevaisuutta ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa.
  • Kun mukana oli kaksi asiantuntijaa, saatiin enemmän näkökulmia ja keskustelua.
  • Selkeä työjärjestys ja aikatauluttaminen jo heti alussa toimivat hyvin. Asiaa ehti pohtia kunnolla, kun aikaa oli varattu riittävästi ja palavereja pidettiin tasaisesti.
  • Helposti toteuttavilla etätapaamisilla säästimme aikaa.

Oona Laaksonen
Strategiakonsultti
ProAgria Länsi-Suomi