Mattilan marjatila kehittää ja tähtää vientiin

2 min lukuaika

Referenssit

Yhdeksän vuotta sitten Matomäet päättivät muuttaa harrastuksen kokopäiväiseksi yrittäjyydeksi.

Tarja Matomäki (oik.) ja talousasiantuntija Maarit Syrjälä Mattilan marjatilalla.

Mattilan marjatilan yrittäjinä toimivat Tarja ja Seppo Matomäki. Seppo on ollut marjatilallinen koko ikänsä. Yhteisen tilanpidon pariskunta aloitti Huittisissa vuonna 2003. Aluksi molemmat olivat tilan ulkopuolella töissä. Vuonna 2012 tuli käännekohta, jolloin Matomäet katsoivat, että oli tehtävä päätös lähdetäänkö kehittämään tilaa tosissaan, vai lopetetaanko harrastus. He päättivät irtisanoutua vakipaikoistaan ja ryhtyä kokoaikaisiksi yrittäjiksi. Nyt tila työllistää kolme kokoaikaista työntekijää, osa-aikaisen työntekijän sekä useita kausityöntekijöitä.

Kausitunnelit mahdollistavat viennin

Tilalla viljellään päätuotteina tuoretta mansikkaa ja vadelmaa. Päämarkkinat ovat Pirkanmaan alueella, myös valtakunnalliseen jakeluun menee tuotteita.

Ulkomaille vienti mahdollistuu rakenteilla olevien kausitunneleiden avulla. Tarja kertoo, että kausitunneleita puoltaa niissä kasvatettujen marjojen laatu ja kauppakestävyys. Mansikan kauppakestävyys on avomaalla 3-4 päivää ja kausitunnelissa 7-10 päivää.
- Kausitunneliviljely on myös ympäristöystävällinen, kestävän kehityksen periaatteita noudattava viljelytapa, arvioi Tarja Matomäki.

Talousasiantuntijat tukena kehittämisvaiheissa

Kun harrastuksesta tuli kokopäiväinen työ, tilaa on kehitetty huolella suunnitellen.
- ProAgrian talousasiantuntijoilta olemme saaneet luotettavaa talouden asiantuntemusta laskelmineen kausitunneli-, aurinkoenergia- ja tuotantotilainvestointeihin sekä yhtiöittämisen toteuttamiseen, kertoo Tarja Matomäki.
- Nyt huomaa, että alkaa kaivata enemmän tukea johtamiseen ja strategiseen suunnitteluun, pohtii Tarja Matomäki palvelutarpeita jatkossa.

Mattilan marjatila

• Päätuotteet tuore mansikka ja vadelma (myös pakasteina), vähän myös herukkaa ja varhaisperunaa
• Marjoja myös pakasteina ja jalosteina
• Satakunnan ainoa viinitila
• mehustamotoimintaa ja rahtityötä pientoimijoille
• Vanha konehalli on remontoitu kahvila- ja kokoustilaksi terassilla
• muutama majoituspaikkakin löytyy
• Tilalla tehdään vuosittain 25 htv + yrittäjien työpanos

Emma Pikkarainen