Peltomaan prosessit hiilensidontatoimien kohdentamisen pohjana (HiiletIn)

ProAgria Keskusten Liitto, ProAgria Etelä-Suomi

Ympäristöviisas maaseutu

Suomen hiilineutraaliustavoitteet vuodelle 2035 ovat lähtökohta Hiiletin-hankkeelle, joka kokoaa Suomen huippuosaamisen yhteen.

Hiiletinryhmanetti
Mmm logo vaaka 1r FIN RGB 854
Peltomaan prosessit hiilensidontatoimien kohdentamisen pohjana (HiiletIn) -hanke edistää hiilineutraaliustavoitetta 2035 tuottamalla tietoa maan ominaisuudet huomioivista menetelmistä orgaanisen aineksen ja siten hiilen kerryttämiseksi sekä maan hiilen hävikin vähentämiseksi. Hanke tuottaa arvion kivennäispeltojen hiilensidontapotentiaalista ja analyysin ohjauskeinoista, joiden avulla maaperän hiilensidontakykyä voidaan kustannustehokkaasti hyödyntää.

Edistämällä orgaanisen hiilen kertymistä maahan, voidaan hillitä ilmastonmuutosta ja samalla parantaa maan rakennetta ja kasvukuntoa muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. Orgaanisen hiilen sitoutumiseen tai mineralisaatioon johtavien olosuhteiden ja prosessien tuntemus on edellytys sille, että kivennäismaapeltoja voidaan hyödyntää hiilinieluina.

Hanke vastaa Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman teemoihin ”Viisautta maaperässä” sekä ”Tuuppausta maankäytössä”.
Nappaa hiilestä kiinni logo

Toteutus

Hankkeen johtajana toimii Dos., MMT Helena Soinne Lukelta. Seuraa Helenaa Twitterissä @HelenaSoinne.

Helena Soinne







Hanketta toteutetaan kahdeksassa työpaketissa:

  • TP 1 Kivennäismaiden hiilensidontamekanismien ja -potentiaalin selvittäminen muuttuvissa olosuhteissa, MMT Riikka Keskinen, Luke
  • TP 2 Tutkimukselliset pilotit käytännön toimintaympäristössä, Dos., FT Jari Hyväluoma, Luke ja Dos., FT Janne Salminen, HAMK
  • TP 3 Uudet menetelmät hiilensidonnan prosessien ymmärtämiseksi, Arttu Miettinen, JyU
  • TP 4 Hiilensidontapotentiaali ja toimenpiteiden kohdentaminen, Dos., MMT Helena Soinne, Luke
  • TP 5 Tutkimustiedon soveltaminen kierrätysmaatalouden kasvattamiseksi, FM Eetu Virtanen, Soilfood
  • TP 6 Kytkennät talouteen, Prof. Kari Hyytiäinen ja FT Sampo Pihlainen, Syke
  • TP 7 Vuorovaikutus ja viestintä, MMM, agronomi Marja Suutarla, ProAgria
  • TP 8 Projektihallinta, Dos., MMT Helena Soinne, Luke

Media

Riikka Keskinen, Luke, Radio Suomen haastattelussa 5.8.2021 (ei enää kuunneltavissa)

Sosiaalinen media

Seuraa somessa #hiiletin esim. Twitterissä ja Instagramissa.

HiiletIn-hankkeen toimijat

Hiiletin-hanke on osa Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni - tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa. Hiiletin-hanke kokoaa yhteen laajan verkoston ja osaamisen. Mukana ovat Helsingin Yliopisto, Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Jyväskylän yliopisto, Luonnonvarakeskus, ProAgria, Soilfood ja Suomen ympäristökeskus.

Lue lisää ajankohtaisista Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuuden asioista ja tilaa uutiskirje. 

Tutustu meihin!

Hankkeen tekijät esittäytyvät videolla.


Linkkejä


Tutustu ProAgrian tietosuojaselosteeseen.

Yhteistyökumppanit

Luke
HAMK
Helsingin yliopisto
Jyväskylän yliopisto
Soilfood



Uutiset

Viljelyvarmuuden parantaminen kivennäismailla muuttuvissa oloissa -tilaisuuden esitykset