Onnistumme yhdessä Hämeessä

ProAgria Etelä-Suomi

Hanke edistää sekä uuden yritystoiminnan syntymistä maaseudulle että jo toimivien yritysten kestävää, kilpailukykyistä ja kannattavaa liiketoimintaa.

Kädet
ELY ID LA01 Logo FI V9
Lippu ja lause suomi
Viime vuosina perinteisen maatalouden rinnalla harjoitetun muun yritystoiminnan merkitys maaseudulla on kasvanut nopeasti. Jo kolmannes maatiloista harjoittaa monialaista yritystoimintaa. Myös muu kuin maa‐ ja metsätalouteen linkittyvä yritystoiminta on lisääntynyt maaseudulla ja omistajanvaihdokset ovat tulleet ajankohtaisiksi myös maaseutualueilla. Uudet työn tekemisen muodot, sähköinen liiketoiminta ja etätyömahdollisuudet mahdollistavat asumisen ja monipuolisen yrittämisen maaseudulla.

Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että maaseudun yritykset, monialaiset maatilat ja yritystoimintaa maaseudulle suunnittelevat saavat asiantuntija‐apua sekä ohjausta yritystoiminnan vaiheisiin, ohjausta rahoitusmahdollisuuksista sekä ajankohtaista tietoa yritystoiminnan eri osa-alueista. Hanke edistää sekä uuden yritystoiminnan syntymistä maaseudulle että jo toimivien maaseudun yritysten kestävää, kilpailukykyistä ja kannattavaa nykyaikaista liiketoimintaa ja tukee liiketoiminnan jatkuvuutta. Hanke täydentää yhteistyössä Hämeen ELY-keskuksen alueella sijaitsevien elinkeinoelämän kehittämisorganisaatioiden sekä kunnallisten elinkeinoasiamiesten tuottamaa toimintaa.

Hankkeen toimenpiteet

Hanke järjestää yrittäjätilaisuuksia, koulutuksia, pienryhmätoimintaa, yrityskohtaisia tilannekartoituksia, opintomatkoja sekä pilottiryhmiä. Hanke innostaa ja luo alustoja yrittäjille innovatiivisten liiketoimintaratkaisujen löytämiseen esim. yritysryhmähankkeiden muodossa. Lisäksi hanke auttaa yrittäjiä rahoitusmahdollisuuksien selvittämisessä ja omistajanvaihdosasioissa.

Työpaketti 1 – Yritysten kilpailukyky, kasvu ja uusi yrittäjyys

Hanke parantaa yrittäjäosaamista ja edistää alueen maaseutuyritysten kilpailukykyä, elinvoimaisuutta, kansainvälistymistä, omistajanvaihdoksia ja kestävää yritystoimintaa, mm. hyödyntämällä erilaisia viestintäkanavia.

Työpaketti 2 – Osaaminen ja yhteistyö

Hanke edesauttaa yrittäjäyhteistyön lisäämisessä ja yritysryhmähankkeiden synnyttämisessä, edistäen yritystoiminnan paikallista ja alueellista yhteistyötä niin toimialojen sisällä kuin yli toimialarajojenkin, kasvattamalla ja tiivistämällä yhteistyötä.
Hanke täydentää, tukee ja vahvistaa maaseutuyritysneuvonnan roolia osana seudullisia yrityspalveluja

Työpaketti 3 / Yhteistyökulttuurin vahvistaminen, uudet verkostot ja kumppanuudet

Hanke edistää yhteistyötä ja yhteistyöverkostojen laajentamista sekä mahdollisten uusien yhteiskehittämisen mallien luomista sekä seudullisten yrityspalvelujen vahvistamista.

Lisätiedot

Rahoittaja: Hämeen ELY‐keskus
Toteuttajat: ProAgria Etelä-Suomi ry ja Hämeen Yrittäjät Ry
Hankkeen toimialue: Kanta‐ ja Päijät‐Häme
Hankeaika 1.3.2022 ‐ 30.9.2023

Tapahtumat+materiaalit

Hanketiimin esittely