Vuoden proagrialaiset 2021

2 min lukuaika

Uutinen

Edelläkävijä, vastuullinen ja innostava - esimerkiksi näillä sanoilla työkaverit kuvailevat Vuoden proagrialaisia. Tutustu heihin!

Vuodenproagrialaiset2021ryhmakuvanettiartikkeli

Vuoden päätteeksi monessa ProAgria-keskuksessa valitaan Vuoden proagrialainen. Tällä perinteellä huomioidaan tehtyä hyvää työtä ja annetaan palautetta työkaverille. Tänä vuonna palkittiin monta proagrialaista ympäri Suomen. Tässä he ovat!

ProAgria Etelä-Pohjanmaalla Vuoden proagrialaiseksi valittiin Auli Yli-Rahnasto. Auli on kehittänyt aktiivisesti osaamistaan toimialalla tapahtuvien muutoksien myötä. Yli-Rahnasto tunnetaan asiakkaista huolta pitävänä. Työyhteisössä hän on erittäin pidetty henkilö ystävällisen ja avuliaan luonteensa vuoksi.

Etelä-Savossa Vuoden proagrialaiseksi valittiin Tuomas Ruottinen. Tuomas tarttuu rohkeasti uusiin tekemisiin, on auttavainen ja tekee töitä innolla muita tsempaten. Tuomaksen substanssiosaaminen on huippua ja palaute asiakkailta on erinomaista.

Vuoden proagrialainen ProAgria Etelä-Suomessa on Elina Valkeinen. Elina aiheuttaa positiivista pöhinää ympärillään, ottaa rohkeasti uusia haasteita vastaan ja lähestyy asioita positiivisuuden ja ratkaisujen kautta.

ProAgria Itä-Suomesa valittiin neljä Vuoden proagrialaista: Sanna Vidgren, Hertta Mikkonen, Paula Antikainen ja Joakim Pitkälä. Joakim ja Sanna ovat proagrialaisia edelläkävijöitä, jotka omalla osaamisellaan ja kiinnostuksellaan toimivat edelläkävijöinä asiakkaiden ja kollegojen joukossa. Hertta on vastuullinen proagrialainen ja hänen arjessa vastuullisen toiminnan arvot ovat vahvasti näkyvissä. Kestävät arvot ohjaavat Hertan toimintaa ja arkea. Paulan arjessa on vahvasti läsnä työkavereiden ja asiakkaiden hyvinvointi ja sen tukeminen. Hyvinvointi näkyy Paulan arjen valinnoissa ja omassa toiminnassa päivittäin.

ProAgria Keskusten Liiton Vuoden proagrialainen on Sanna Lindén. Sanna on positiivinen, iloinen ja kannustava sekä edistää kaiken uuden käyttöönottoa kaikin tavoin. Sanna on viestinnän ammattilainen, jonka kanssa on ilo tehdä yhteistyötä.

ProAgria Keski-Pohjanmaalla Vuoden proagrialaiseksi valittiin Taneli Rahja. Taneli on innostunut ja aktiivinen ja saavuttanut toimintatavoillaan nopeasti asiakkaiden ja työkavereiden luottamuksen. Taneli on helposti lähestyttävä ja hankkii aktiivisesti uutta tietoa ja jakaa sitä myös muille.

Länsi-Suomen Vuoden proagrialainen on Janita Kylänpää. Työkavereiden mielestä Janita on energinen tehopakkaus ja huipputyyppi. Lisäksi Janitaa kuvaillaan sanoilla reipas, avoin ja uudistuskykyinen. Hän keksii aina uutta ja myös toteuttaa suunnitelmansa. Janita tekee töitä sydämellään ja luo ympärilleen hyvää fiilistä.

Oulussa vuoden proagrialaiseksi valittiin Marika Sohlo. Marika on asiantuntija isolla aalla. Ystävällinen, iloinen ja huomaavainen kaikkia kohtaan. Innostaa asiantuntijuudellaan, osaa kuunnella ja jakaa osaamistaan. Marika on selkeäsanainen puhuja, jota on helppo ja mukava kuunnella.